torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuussa..


Laatikkokasvimaa sai alkunsa.


Minua muistettiin herkuin ja kukkasin.


Vuosi sitten lahjaksi saatu kliivia kukkii.


Omennpuun kukkaloistoa sisältäkatsottuna.


Ensimmäinen pelargonia kotiutui kahdella eurolla.


Kymmenessä minuutissa kyhätty väliaikaiskasvihuone.


Koira ei näyttänyt arvostavan retrovolvon takapenkki kyytiä.


Portaat saivat marjapuuroisen värin ylleen.

Näppärää näpertelyä vähäjärkiselle

Dymo-hulluus yhdistettynä lasipurkki-fiksaatioon.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mistä lähdettiin


Reilu kaksi vuotta sitten oli edessä iso muutos vuokrakaksiosta ikiomaan puolet isompaan omakotitaloon.
Oman talon saaminen on yksi unelmistani. Tätä unelmaa on nyt sitten työstetty melkein koko ajan asuintiloja kunnostamalla. Talo on 1930-luvulla valmistunut, hirsirunkoinen, 4h ja keittiö. Kellarikerroksesta löytyy jälkeenpäin rakennettu saunaosasto.




Tervetuloa Villa Eskolaan!

Villa Eskolassa pääsee seuraamaan talossamme tapahtuvia muutoksia, eloa kahden koiran kanssa ja mitä nyt haluankaan säilöä tänne "nettipäiväkirjaan" muistoiksi itselleni. 


Talomme on vuonna 1936 rakennettu hirsirunkoinen, ruutuikkunainen n. 100m2 torppa. Asuintiloissa on jo suurin osa remontoitu, kellariosasto pesutiloineen räjäytysvaiheessa ja puutarha vielä aika koskematon. Talon ostimme lopputalvesta 2010.


Nimensä Blogi sai remontin yhteydessä vanhan lattian alta löytyneistä sanomalehdistä, joissa osoitteena oli Eskolan tila.