maanantai 29. lokakuuta 2012
Vihdoin.
Kesällä ostetut viiden euron lapikkaat pääsivät käyttöön. Ovat hyvän tuntuiset jalassa. Pitäisi kutoa toisetkin pitkävartiset villasukat.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Valopallot
Pihapaviljonkiin hankitut sirkusvalot pääsivät sisälle tuomaan tunnelmaa. Niistä tuleekin ihana hämy, meiltä onkin tähän mennessä puuttunut sopiva tunnelmavalaistus.
torstai 25. lokakuuta 2012
Rapsakkaa
Tänään oli kyllä aika pirteä aamulenksa, piti oikein tumput kaivaa esiin. Ihanassa auringossa kohmeisia lehtiä raaputeltiin kasaan. Voi kun päivät alkaisi aina yhtä kiireettä.
(ja mulla alkaa tää blogi täyttymään pelkästään näistä puhelimella räpätyistä kuvista, oikeaa kamia kun harvoin jaksaa mukana roudata..)
Käytiin junnun kanssa mister Oreniuksen treeneissä. Huh, kyllä oli hapoilla sekä emäntä että koira näiden treenien jälkeen. Veti jalat pikkasen jumiin. Pidin miekkosesta, täytyypi mennä uudemman kerran hänelle, kun tulee tilaisuuksia.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Lämpöä
Kaminan äärellä on mukava lämmitellä, koiratkin rentoutuvat rätinästä ottamaan pienet nokoset. Itsekin meinaa penkille torkahtaa lämmön syleilyssä.
Onnea rakkaalle
Rakas valmistui, otin kuvia. Kuvien piti siirtyä koneelle, mutta puff, ne katosivat. Se niistä valmistujaisista sitten. Olipa joukossa muitakin kuvia joita olisin halunnut säästää. Sain sentään kuvat lahjakukista ennenkuin ne kuihtuivat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











