torstai 15. marraskuuta 2012
Pipat
Elämäni ensimmäiset pipot neulottuna, tai no toinen vielä puikoilla, toinen ollut jo käytössä.
Vihreä-keltaisen pipon ohje ihanasta muita ihania-blogista: http://muitaihania.blogspot.fi/2012/09/superhelppo-syyspipo.html
Vielä voisi tupsun värkätä päälle killittämään.
Harmaaseen pipoon käytin samaa ohjetta pohjana, resorireunasta tein pidemmän ja enemmän piparireunoja raidoiksi.
Näissä neulomuksissa tein myös ekaa kertaa kirjoneuletta. En tiedä miksi en ole aijemmin pipoja tehnyt neulomalla, jotenkin olen pitänyt sitä hankalana, mutta helppoahan tuo oli ja miten nopeaa tehdä!
28.3.2010
Epätoivo meinasi aamuisin vallata kylmässä torpassa, kun aamuneljältä kömyät pilkkopimeässä keittiössä hamuillen syötävää itsellesi. Torppa oli tuolla hetkellä muutoinkin vain yhtä kapeaa kulkukujaa, kun muuttolaatikot ja uusi keittiö odottivat purkajaansa. Keittiö kasattiin itse ja tuntui, että jokainen keittiön kaapin osa oli omassa pahvilaatikossaan.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Vihdoin.
Kesällä ostetut viiden euron lapikkaat pääsivät käyttöön. Ovat hyvän tuntuiset jalassa. Pitäisi kutoa toisetkin pitkävartiset villasukat.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Valopallot
Pihapaviljonkiin hankitut sirkusvalot pääsivät sisälle tuomaan tunnelmaa. Niistä tuleekin ihana hämy, meiltä onkin tähän mennessä puuttunut sopiva tunnelmavalaistus.
torstai 25. lokakuuta 2012
Rapsakkaa
Tänään oli kyllä aika pirteä aamulenksa, piti oikein tumput kaivaa esiin. Ihanassa auringossa kohmeisia lehtiä raaputeltiin kasaan. Voi kun päivät alkaisi aina yhtä kiireettä.
(ja mulla alkaa tää blogi täyttymään pelkästään näistä puhelimella räpätyistä kuvista, oikeaa kamia kun harvoin jaksaa mukana roudata..)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









