Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

maanantai 11. maaliskuuta 2013

lambeja




Pentu pääsi lampaille 5kk ikäisenä. Tässä ensimmäisen päivän saldoa. Kiinnostusta oli älyä enemmän :)
Hyvin kyllä jäi seisomaan ja tarjosi itse maahan menoa. Viikon päästä päästään jo uudestaan sytyttelemään, innolla odotan pennun kehitystä. Ja itseni kehitystä, sillä tuntui että seisoi vaan hoomoilasena eikä uskaltanut tehdä mitään.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ensimmäiset agikisat



Ekalta radalta hylkäys renkaan takia.



Toiselta radalta 15 virhepistettä riman tiputtamisesta, keppien väärin menosta ja maalihypyn ohi juoksemisesta.

Mutta kaiken kaikkiaan hyvät ja kivat kisat ja olen tyytyväinen tuloksiin!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

hajutunnistamista



Olin viime viikonloppuna pennun kanssa kasvattajalla käymässä pentutreffeillä. Siellä meille pidettiin pieni alustus miten koiralle lähteä opettamaan hajutunnistusta. Tässä on koulutuksen ensimmäinen vaihe; koira laittaa nenän purkkiin. Seuraavaksi pikkuhiljaa pidennetään aikaa koiran nenän pitämiselle purkissa.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Lupe rallattelee



Ekaa kertaa videolla Lupen rallytokoa, viiden päivän päästä olisi ensimmäiset kisata tiedossa! Jännää, kuinhan meidän käy :)

maanantai 4. helmikuuta 2013

kohdetyöskentelyä

Videolla kaikki kolme vuorollaan harjoittelevat kohdetyöskentelyä, tarkoituksena jatkossa saada nokka pysymään kiinni kohteessa. Tässä on pennun toinen kerta tätä treeniä, ihan hyvin jo pieni tarjoaa. Eipä kyllä vanhempienkaan kanssa ole muistaakseni seinällä kohdetta tehty.




Ja video taas tummeni juutuubiin piston myötä, eihän tuosta edes erota meidän kosketusmerkkiäkään :D

torstai 31. tammikuuta 2013

päivän koirapuuhat



Osataan me jo puoli minuuttia seisoa hienosti :) 

Kohdekeppiäkin ollaan harjoiteltu, hieman tahmeasti lähtenyt liikkeelle, pikkuinen vaan tillittää minua. Videolla meidän kolmannen päivän treeniä. Palkka tulee vasta kun kuono osuu keppii, näkyy huonosti tuossa videossa, näyttää siltä kun koskisi palloon joka kerta kuonon lähestyessä.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Suttua



Taas laadultaan surkeita videoita, ei ihan riitä sisävalo kuvaamiseen (ja varsinkin vastavaloon..). Mutta kyllä niistä taas asia tulee ilmi. Sara harjoittelee laatikon kiertämistä pitämällä etutassut laatikon päällä.



Mini harjoittelee seisomista näyttelyitä varten, vielä kaksi kuukautta aikaa, hyvällä mallilla ollaan. Oltiin näemmä hippusen liika lähellä kameraa, ja taas valon väärällä puolella..

Lupen kanssa pitäisi treenata kovasti rallytokoa, ilmosin herran ensi kuuksi kisoihin!! Ja ryhmätreeneissä ei siis olla käyty Lupen kanssa kuin muutaman kerran :D Saas nähä mitä siittäkin sitten tulee..

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

pikkuinen treenaa




Kökkö viteo, mutta kyllä siittä asia selvenee. Kestoa istumiselle on tällä hetkellä reilu 10 sekkaa ja etäisyyttä viitisen askelta.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Mini reenaa!



Minimiin toiset istumistreenit videolla todella kökkölaadulla, mutta kyllä siitä sisältö selviää. Mini käy melkein aina istumaan kun tulee luokse, jos seison, niin tämä oli todella helppo napata siltä.

torstai 25. lokakuuta 2012



Käytiin junnun kanssa mister Oreniuksen treeneissä. Huh, kyllä oli hapoilla sekä emäntä että koira näiden treenien jälkeen. Veti jalat pikkasen jumiin. Pidin miekkosesta, täytyypi mennä uudemman kerran hänelle, kun tulee tilaisuuksia.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Sara reenaa

Nyt oli taas koiralla motivaatio kohdallaan, eikä välittäny juuri yhtään uudesta koirasta ryhmässämme! Hyvä Sara! Ja hyvä minä kun tajusin palkata koiraa usein. Tämän vuoksi videoklipistä tuli vähän tökkivä, kun poistin sieltä kaikki jaarittelu ja palkkaus kohdat.

tiistai 21. elokuuta 2012

Vihdoin myös junnusta videoo.



Mies oli treeneissä mukana heilumassa videokameran kanssa ja tälläisen mestariteoksen loihti! =D

maanantai 13. elokuuta 2012

Viikonlopun treenivideot



Sunnuntai on treenipäivä. Ensiksi on ryhmänveto agilityssä, jossa tällä hetkellä toimin myös Elmo-belgianpaimenkoiralle äitiyssijaisuusohjaajana. Agivedon jälkeen on Saran rallattelut. Sara teki todella pätevästi, ei juurikaan häiriintynyt toisesta koirakosta ja seuraaminen ja takapään käyttö oli paikoitellen todella upeaa!
Hyvä treenipäivä kaikenkaikkiaan.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Salaattihirmu



Videotestaus.. Ei saa nähtävästi hd-laatuista videoa, jos lataa suoraan youtubeen videonkäsittelyohjelman kautta. Täytyypi jatkossa pyöräyttää pidemmän kaavan mukaan, niin tulee tarkempaa kuvaa. Vaikka eipä tämäkään nyt kovin rakeinen ole.

Aiemmassa postauksessa mainitsinkin koirien tykkäävän syödä salaattia suoraan kasvilaatikosta, niin tässä todiste :) Sara varsinkin söisi varmaan niin paljon kun vaan syöttäisi.

Rallattelua



Saran ensimmäiset rallytoko treenit, joissa neiti vapaana. Ihan hyvin pysyi vierellä, samalla lailla edisti paikoitellen, kuin hihnassakin. Itse täytyykin koittaa pyrkiä eroon tuosta namikäden mahan päällä pidosta eroon!