maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pihalla


Tänä vuonna isäntä ei saanut lupaa ajaa perennoja ruohonleikkurilla, joten sain vähän kukkaloistoa pihamaalle.


Kasvimaalla on tapahtunut kasvua ja sain värkättyä herneille tuet, toivottavasti kelpaavat kiipeilyyn.


Edellisen omistajan saunatonttu muutti aluksi portin pieleen vahtimaan tulijoita, mutta toistuvista yrityksistä huolimatta tonttu löytyi aina maasta naapurin puolelta makaamasta. Nyt saapi vahtia kasvimaatani pupujusseilta.


Sain ihanan kesäkatoksen pihamaalle, tämän alla oli hyvä viettää juhannusta.


Perennojen joukosta nousi tämä ihanan näköinen kasvi, joka osoittautuikin aika vaaralliseksi. Sattumalta tässä yksi päivä selasin puutarhakirjaani ja silmiini osui tutun näköinen kuva Mooseksen palavasta pensaasta.
Tässä suora lainaus wikipediasta:  Mooseksenpalavapensas on suosittu puutarhojen koristekasvi. Kasvia käsiteltäessä iho on kuitenkin suojattava hyvin, sillä ihokosketus kasviin aiheuttaa allergisen reaktion erityisesti
aurinkoisella säällä (fytofotodermatiitti). Myös lapset on syytä pitää kasvista loitolla.
Kasvista valmistetaan hajuvettä ja Siperiassa siitä on valmistettu myös teetä. Kansanlääkinnässä kasvin lehtiä ja juuria on aikaisemmin käytetty matolääkkeenä, naistentauteihin, virtsanerityksen lisäämiseen ja vatsan vahvistamiseen.
Minä kun vielä edellisellä viikolla olin juurikin hypistellyt kasvia ja ihmetellyt että mikähän se tämä on..onneksi oli pilvinen sää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti